Nuorena miehenä tuli soiteltua bändissä kitaraa. Ohjelmistomme oli enimmäkseen popin ja rokin puolella. Varsin pian saimme kuitenkin huomata, että jos meinasi keikkailla ja saada tarpeellista taskurahaa, niin piti soittaa tanssimusiikkia. Tangoja soittamalla sai keikkoja. Se oli melkoinen kulttuurishokki melle ja pisti koko ohjelmistomme uusiksi. Yhtenä hankaluutena lisäksi oli bändimme kokoonpano. Me olimme oikeastaan kitarabändi vahvistettuna urkurilla. Oikealla tanssibändillä piti olla haitaristi. No semmoista ei mistään löytynyt ja niin me veivasimme tanssimusiikkia kitarabändinä. Suureksi yllätykseksemme se ei tuntunut tanssijoita juurikaan haittaavan. Keikkoja tuli enemmän kuin ehdimme koulun vuoksi soittaa ja rahaakin sain sen verran ettei tarvinnut äit’muorilta kinuta.
Yksi ensimmäisistä tangoista, jotka opettelimme silloin soittamaan oli Kun ilta ehtii. Se on kulkenut siitä asti mukanani elämäni tiellä. Minulla on siihen erityinen suhde. Kappaleen väliosassa on nimittäin melkoinen luritus, joka on sovitettu soitettavaksi haitarilla. Kitaralle se on aika paha. Keikalla minulle pukkasi aina hikeä, kun solistimme kuulutti, että seuraavaksi soitamme kappaleen Kun ilta ehtii. En tainnut montaa kertaa soittaa sitä ihan oikein. Onneksi en näe siitä enää painajaisia. Nuorena en osannut edes kuvitella, että laulaisin tämän kappaleen joskus solistina. Mutta tässä sitä nyt ollaan, sillä kappale on kertakaikkiaan hieno ja merkitsee minulle paljon.
Ne suudelmat, hyväilyt armahat ja eron katkeran, nekö unhoitan? Kalleinta mulle on muistot armaat ja kaipuu luokses on pohjaton.
Kun ilta ehtii
Kun ilta ehtii-kappaleen on säveltänyt Robert von Essen. Hän oli venäläinen emigrantti, joka vaikutti Suomen musiikkielämässä 1940-luvun puoliväliin asti. Sotien jälkeen hän muutti Ruotsiin ja asui siellä kuolemaansa asti vaimonsa Astridin kanssa. Häneltä löytyy noin 90 levytettyä sävellystä. Lisäksi hän toimi sanoittajana ja sovittajana. Hänen instrumenttinsa oli piano, jota hän soitti monissa sen ajan tunnetuissa orkestereissa. Kappaleen on sanoittanut itse kuningas, Olavi Virta. Kappaleen ensilevytys on vuodelta 1942 ja sen lauloi Olavi Virta itse. Hän levytti sen uudelle vuonna 1962 ja tämä on se tunnettu versio. Muita suuria nimiä ei ole laulanut kappaletta levylle. Ola taisi viedä puhdin pois muilta 🙂
Eiköhän lähdetä kuuntelemaan Oken versiota kappaleesta. Musiikkivideo on sivun ylälaidassa.
P.S. Tämä on kokoelman Nelonen viimeinen kappale. Kiitos teille, jotka olette seuranneet minua tällä matkalla!