Nuoruusmuistoja


Minun täytyy kertoa, että tämän kertainen kappaleeni, Nuoruusmuistoja, oli aluksi minulle ”inhokki”. En oppinut tuntemaan sitä Erkki Junkkarisen version kautta (kultalevy vuonna 1976), vaan ensimmäinen kosketukseni kappaleeseen oli erään toisen artistin oopperallinen esitys. Tämä versio soi useasti radiossa ja lopulta korvani menivät tukkoon aina kun kuulin sen. Ei niin, että esitys olisi ollut mitenkään huono. Minä vaan taisin siihen aikaan olla hieman ”rokimpi”, eikä moinen musiikki sopinut siihen lainkaan 🙂


Oke tykästyy Nuoruusmuistoihin

Kun keräilimme Onnenkaipuu-orkesterin poikien kanssa kappaleita ”Kakkoselle”, nousi tämä Lasse Pihlajamaan säveltämä ja sanoittama valssi ehdolle kokoelman viimeiseksi kappaleeksi. Tähän minä sanoin pojille, että vain minun kuolleen ruumiini yli. Valssi otettiin kuitenkin harjoiteltavien kappaleiden listalle – vähän hampaat irvessä – myönnetään.

Kun minun piti saada siihen otetta, niin sitä tuli treenattua paljon yksin ja yhdessä. Eikä aikaakaan, niin se alkoi tuntua mukavalta ja sen sanoma omakohtaiselta. Ehkä ikä oli tehnyt tehtävänsä. Nyt minun pitää paljastaa, että pidän siitä kovasti ja kappale tuli kuin tulikin Kakkosen päätösraidaksi. On se elämä vaan veikeä juttu…


Nuoruusmuistoja – levytyksiä

Lasse Pihlajamaa sävelsi kappaleen alunperin harmonikalle. Sen ensilevytys instrumentaalina on Pihlajamaan itsensä tekemä vuodelta 1961. Myöhemmin sen levytti harmonikalla ainakin Erkki Ihalainen (1970), Esko Könönen (1976), Jorma Juselius (1977) ja Taito Vainio (1984). Siitä on tehty myös kaksi hyvin menestynyttä lauluversiota. Ensimmäinen on Erkki Junkkarisen veto vuodelta 1976, joka ylitti kultalevyn rajan. Ilmeisesti kappale on sanoitettu vasta tätä levytystä varten, koska aiempia laulettuja versioita en ole kyennyt löytämään. Toinen tunnettu äänitys on Vilho Vartiaisen tekemä vuodelta 1978. Tästäkin versiosta tuli hyvin suosittu vaikkei se yltänytkään kultaan asti.

Kokoelma ”Kakkonen” on valmis

Nuoruusmuistoja on kokoelman Kakkonen päätösraita. Molemmat kokoelmani on kuultavissa kokonaan täällä. Luultavasti tämä laulaminen ja blogin pitäminen jatkuu, mutta elämässä ei koskaan mikään ole varmaa. Tilaa uutiskirjeeni, niin pidän sinut informoituna 🙂

On taas aika kuunnella minun versioni kappaleesta Nuoruusmuistoja. Musiikkivideo on sivun yläreunassa. Nupit kaakkoon ja valssaamaan…


Jaa tämä artikkeli
Liity Oken VIP-klubiin
Tilaa Oken Youtube-kanava

Musiikkivideoita

Scroll to Top
×