Kun eräs seuraajani esitti Facebook-sivullani toivomuksen, että laulaisin valssin Poski poskea vasten, en tiennyt minkälaiseen helmeen oikeastaan törmäsin. Tutkittuani asiaa minulle selvisi, että kappaleen oikea tai virallinen nimi on Poskivalssi. Huomasin että se on levytetty sekä valssina, että tangona. Lisäksi kävi ilmi, että siinä on erittäin hieno melodia ja Helismaa-luokan sanoitus 🙂 Kappaleen historiaan liittyi kiva tarina ja niin minä jäin koukkuun siihen. Minun oli pakko tehdä siitä oma versioni!

Kappaleen on säveltänyt vanha tuttavamme Toivo Kärki. Mielestäni kappaleen nimi on enne ja tärkeä osa sitä. Siksi en oikein tajua nimeä Poskivalssi. Se kuulostaa enemmän työnimeltä, kuin harkitulta ratkaisulta. Minusta kappale saa heikon lähtökohdan elämälleen, jos sen nimeksi laitetaan Poskivalssi. Verratkaapa vaikka: Särkyneitä toiveita, Kaunis valhe, Yö kerran unhoa annoit, Kappale kauneinta Suomea jne jne. Ja niinhän siinä kävi, että Olavi Virran ensilevytys vuodelta 1953 jäi kuin jäikin vähän suutariksi. Siitä huolimatta, että itse Kuningas lauloi sen ja hyvin lauloikin. No, kohtuuden nimessä täytyy sanoa, että levyjen menestys tai menestymättömyys on aina suuri arvoitus, mutta silti mietin, että jos kappaleen nimi olisi ollut toinen, niin kuinkahan olisi käynyt…

Kappale sai uuden tulemisen vuonna 1965, kun Anneli Sari tarttui siihen ja teki siitä herkän tulkinnan TANGONA. 1960-luvun alku oli tangon valta-aikaa ja pula hyvistä tangoista oli suuri. Ilmeisesti Kärki ei voinut vastustaa kiusausta ja Poskivalssi julkaistiin nyt tangona nimellä Poski poskea vasten. Yllättävää kyllä melodia toimi hyvin myös tangona ja Anneli Sarin veto on todella hyvä. Ihmeellistä on musiikin maailma 🙂


… On mielessä ain’ hetki onnellinen. Sun tanssiin mä hain, kahden tanssimme sen…
REINO HELISMAA
Jaa tämä artikkeli

Poski poskea vasten – Poskivalssi

Kun olin päättänyt tehdä oman versioni kappaleesta, heittelin mielessäni arpaa siitä, kumpaa nimeä käyttäisin omassa julkaisussani. Poskivalssia puolsi nimen virallisuus ja minä yritän aina laittaa nämä juttuni oikeaan järjestykseen. Mutta Poski poskea vasten tuntui paljon paremmalta laulun nimeltä ja siksi päätin käyttää jälkimäistä. Siitäkin huolimatta, että valssia aika harvoin tanssitaan poski poskea vasten 🙂

Eiköhän kuunnella Oken versio Poskivalssista ja tanssitaan hetki poski poskea vasten. Video on taas sivun ylälaidassa.


Jaa tämä artikkeli

Facebookissa

Tilaa Oken Youtube-kanava

Muita kappaleita

Rakkauden satu

Rakkauden satu

Useimmat menestyskappaleet musiikin maailmassa jäävät paikallisiksi ilmiöiksi. Olen jo aiemmin …
Lue lisää
Vieritä ylös