Tähdet silmissäsi


Laulaja Reijo Taipale oli pitkän linjan artisti, jonka aktiiviura kesti käsittämättömät 64 vuotta (1952 – 2016)! Uran ensimmäiset kymmenen vuotta hän ajoi itseään sisään musiikkimaailmaan osallistumalla iskelmälaulukilpailuihin (jotka hän voitti kaikki), esiintymällä naisorkesterin solistina – Rytmi-tytöt 🙂 ja tekemällä rakennustöitä. 60-luvun alussa hän osallistui koelaulutilaisuuteen Kullervo Linnan kannustamana ja sieltä hänet löysi Jaakko Salo, joka antoi Reijolle mahdollisuuden tehdä ensimmäiset levytykset. Vuonna 1962 Reijo Taipale levytti ensimmäisinä kappaleinaan tangot Aila ja Yön hetket.

Sen jälkeen hänen uransa laulajana jatkui levytyksiä tehden ja keikkailen aina 1980-luvun lopulle, melko tasaisena, mutta ilman suurta läpimurtoa. Hän oli tällöin arvostettu keikkalaulaja ja hänet luettiin tangoprinsseihin, mutta se suuri menestys antoi odottaa itseään. Tanssilavakulttuuri koki suuren renesanssin 80/90-luvulla ja tämä siivitti Reijo Taipaleenkin uuteen tulemiseen. Ensimmäinen kultalevy pamahti plakkariin vuonna 1989 ja sen jälkeen satoikin hänelle 12 kultalevyä ja kolme platinalevyä, joista viimeinen platina tuli vuonna 2007. Aika monelle artistille Suomessa on käynyt samalla tavoin. Ensin puurretaan pitkä ura artistin arkipäivää ja sitten yht’äkkiä kaikki huomaavat sinut ja aivan käsittämätön suosion aalto kantaa sinut uusiin sfääreihin. Maagista!


Reijo Taipale oli tuttu näky konsertti- ja tanssipaikoissa

Kultapoika Reijo Taipale

Reijo Taipaleen kulta- ja platina-albumien lista on pitkä: Ruusu joka vuodesta (1989), Virran rannalla kultaa 1990 – platinaa 1991, Olit täysikuu (1992), Unta näin taas kultaa 1994 – platinaa 1995, Suurimmat hitit (1994), Natalie (1995), Jaksaa vanhakin tanssia (1996), Juhlalevy (1997), Jäi yöstä muisto vain (1999), 20 Suosikkia (2001), Unohtumattomat – 40 ikivihreää laulua kultaa 2002 – platinaa 2007, Unohtumattomat (2005). Lisäksi lukematon joukko hittejä, jotka eivät hyvästä myynnistä huolimatta ylittäneet kultarajaa.

katselen kuinka silmäsi hohtaa. Tähtien tuikeen niissä mä nään. Peljäten tähti aamun taas kohtaa. Tiedän sen, pian yksin mä jään …

UNTO MONONEN – JUHA VAINIO
Jaa tämä artikkeli

Tähdet silmissäsi

Tähdet silmissä kappaleen on säveltänyt Unto Mononen ja hän on myöskin sanoittanut sen yhdessä Juha ”Junnu” Vainion kanssa. Kun mietin sopivaa kappaletta esitettäväksi Reijo Taipaleen uralta, niin Unto Monosen kappaleet nousivat heti listan kärkeen. Olen nimittäin melkoinen Unto Mononen -fani. Kappaleen levytyshistoria on aika äkkiä kerrottu. Reijo Taipale levytti sen ensimmäisen kerran vuonna 1966 ja uudelleen vuonna 1993. Ihmettelen sitä ettei kukaan muu ole kappaletta levyttänyt, sillä minusta siinä on kaikki hyvän tangon ainekset kohdallaan!

Eiköhän lähdetä katsomaan ja kuuntelemaan Oken versiota Tähdet silmissäsi-kappaleesta. Musiikkivideo on taas sivun ylälaidassa. Saa tanssia – vaikkapa yksinkin 🙂

Omistan esitykseni rakkaalle siskolleni Liisalle, joka menehtyi viime vuoden lopulla. Ilman häntä laulaja Oke Karaa tuskin koskaan olisi syntynyt. Tuiki sisko tähtenä meille.


Jaa tämä artikkeli
Liity Oken VIP-klubiin
Tilaa Oken Youtube-kanava

Musiikkivideoita

Scroll to Top
×